Tiedote

26.10.2014

MIRA TIIRIKAINEN JATKAA HOLLOLAN PERUSSUOMALAISTEN JOHDOSSA

 

Sääntömääräisen syyskokouksensa pitäneet Hollolan perussuomalaiset valitsivat yksimielisesti nykyisen puheenjohtajansa, Mira Tiirikaisen, johtamaan paikallisyhdistystä myös ensi vuonna. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Sakari Sormunen, Veli-Matti Tanhuva, Ossi Auvinen, Marko Jokiranta, Jari Salminen ja Jukka Tiirikainen.

Henkilövalintojen lisäksi suunniteltiin ensi vuoden toimintaa. Hollolan perussuomalaiset valmistautuvat ensi kevään eduskuntavaaleihin kahden ehdokkaan voimin. Ehdolla ovat sekä istuva kansanedustaja Anne Louhelainen että Perussuomalaiset Hämeen piirin puheenjohtaja Jari Ronkainen. –vaalityötä tehdään kummankin ehdokkaan eteen tasapuolisesti, sanoo puheenjohtaja Tiirikainen. Meillä on harvinainen, ja myös realistinen, mahdollisuus saada kaksi perussuomalaista kansanedustajaa Hollolaan, kunhan kaikki menee nappiin, hän laskeskelee.

 

Kirjoitettu 15.11.2013

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa