Mikä määritellään kiusaamiseksi ja mikä pahoinpitelyksi?

”Koskelassa tapahtuneen henkirikoksen 16-vuotias uhri joutui kiusatuksi koko peruskoulun ajan. Yläkoulussa kiusaaminen paheni… Kiusaamista, joka oli nimittelyä, haukkumista ja härnäämistä sekä tönimistä. Haukkuja tuli silmälaseista ja ulkonäöstä, kaikesta mahdollisesta.” (IS 29.1.21)

”Pojat olivat tarttuneet tyttöön kiinni ja kaataneet hänet. Toinen pojista oli lyönyt tyttöä kasvoihin ja sylkenyt hänen päälleen. Tytöltä oli lohjennut hammas.” (Kivimaan koulu, ESS 18.3.21)

”15-vuotias kuristi 13-vuotiaita hirttosilmukalla ja kyynärotteella… Toista poikaa hän oli kuristanut kurkusta, nostanut kaulasta kiinni pitäen seinälle ja työntänyt pään wc-pönttöön… Väkivallan käyttö oli ollut jatkuvaa, toisen pojan kohdalla lähes päivittäistä.” (Koulu Päijät-Hämeessä, ESS 17.3.21)

Edellä olevat lainaukset ovat eri medialähteistä. Yhtä näistä koulun rehtori kommentoi, että ”kaikissa kouluissa on koulukiusaamista”. Toisessa uhrin vanhemmalle oli esitetty toivomus, ettei rikosilmoitusta tehtäisi. Miksi suhtautuminen on tämä? Kyseisissä tapauksissa kaikki tekijät ovat olleet alaikäisiä. Kiusaamisympäristönä on ollut myös koulu. Nämä tapahtumat eivät ole kiusaamista. Kiusaaminen on liian lievä sana. Nämä ovat väkivaltaa, henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä.

Onko olemassa joku ikäraja tai paikkakriteeri, milloin sama teko luokitellaan kiusaamiseksi ja milloin se on pahoinpitely? Kuvittele, jos nämä samat uutiset olisivat tapahtuneet työpaikalla, kotona, parisuhteessa tai muuten täysi-ikäisten keskuudessa, olisiko se kiusaamista? Jokainen pahoinpitely on väärin ja siihen pitää puuttua heti. Hyssyttelemällä, silmät sulkemalla, selän käännöllä näitä asioita ei saada pois, vaan päinvastoin hiljainen hyväksyntä ruokkii toimimaan vielä raaemmin. Aikuisten maailmassa nämä kaikki edellä mainitut tapaukset luokiteltaisiin ehdottomasti pahoinpitelyksi ja toimenpiteet sekä rangaistukset olisivat myös sen mukaisia.

Pia Salo
Hollola

Kirjoitettu 24.3.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa