Poliittista teatteria pahimmillaan

Korona vaikuttaa hellittäneen otettaan Suomessa, ja yhteiskunta valmistautuu palaa-maan kohti normaalia. Kesäteatterikauden avautumista odottavat pandemia-ajan riuduttamat kulttuurinnälkäisimmät politiikan seuraajat saivat tyydytettyä draamanhimoaan yli viikon mittaiseksi venyneellä puoliväliriiheksi kutsutulla hallituspuolueiden budjettineuvottelulla, joka oli enemmän näytelmää kuin vakavasti otettava hallituskriisi.

Kuka aidosti kuvitteli, että kannatusalhossa matava keskusta olisi ollut valmis jättämään vuosituhannen huonoimmalla eduskuntavaalituloksellaan lunastamansa paikan hallituksessa?

Jos puoliväliriihi oli huono näytelmä, niin sen tulokset ovat suoranainen tragedia. Holtiton menokehyksen ylitys jatkuu lähes miljardilla vuonna 2022 ja puolen miljardin euron edestä vuonna 2023, aivan kuin huolta huomisesta ei olisi.

Tukipaketti turvetuottajille on budjetin harvoja valopilkkuja, mutta tälläkin kolikolla on kääntöpuoli. Vihreät asettivat hallitussovun ehdoksi sen, että turpeen päästöjen alentamisen hidastuessa vastaavat päästövähennykset tulee löytää joltain muilta sektoreilta.

Tämä yltiökunnianhimoinen ilmastohumppa tullee tarkoittamaan jo valmiiksi tyyriin liikkumisen ja asumisen kallistumista, mikä ei ainakaan tule helpottamaan työvoiman siirtymistä työn perässä.

Suomen julkinen talous on heikennyt koronakurimuksessa vähemmän, kuin oli ennakolta pelätty. Elvytystä on toki tehty, mikä on tarkoittanut velan kasvua, mutta valtiontalouden alijäämä jäi kaikkien positiiviseksi yllätykseksi velan kasvua pienemmäksi.

Marinin hallitus aikoo kuitenkin kääntää positiivisen vireen syöksykierteeksi tiukentamalla kuristusotettaan veronmaksajien kaulalla. 150 miljoonan euron veronkiristykset tulevat onnettomaan aikaan juuri, kun talouden rattaat olisi tarkoitus saada taas rullaamaan pandemian jälkeen.
Puoliväliriihen kitkerää kalkkia varjostaa lisäksi tuleva päätös EU:n elvytyspakettiin osallistumisesta, josta Suomi on maksamassa 6,6 miljardia euroa ja saamassa 2,7 miljardia euroa.

Hölmöläisten taloudenhoitoa, jolla rahoitetaan nettosaajamaita, muun muassa Espanjaa kokeilemaan nelipäiväistä työviikkoa, Italiaa maksamaan lapsilisiä aina 21 ikävuoteen saakka sekä Unkaria vapauttamaan alle 25-vuotiaat tuloverosta.

Perustuslakivaliokunta päätyi täpärällä 9–8 äänestystuloksella oikeaan päätöksen, että EU-pakettiin osallistuminen vaatii kaksi kolmasosaa eduskunnan äänistä. Kokoomus vie kuitenkin toivoa paketin kaatamisesta ryhmäpäätöksellään äänestää tyhjää.

Tukipaketti turvetuottajille on budjetin harvoja valopilkkuja, mutta tälläkin kolikolla on kääntö puoli. Poliittista teatteria pahimmillaan

Toivottavasti keskustan ja kokoomuksen riveistä vielä löytyy selkärankaisia edustajia pelastamaan Suomen syvenevältä velkaunionilta.

Puoliväliriihi tarjoili vapunaikaan karnevaalia kylliksi, ja kuntavaalit ovat jo aivan nurkan takana. Politiikan keväästä ei vauhtia puutu – toivon hyvää kevättä myös lukijoille.

Jari Ronkainen
Kansanedustaja

Kirjoitettu 5.5.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa